Hyvää lauantai-sunnuntai välistä yötä. Kello on kolme. Mulla on täällä nappienompelusulkeiset meneillään :) Seurana mulla on joku vanha, huonohko sotaelokuva jossa on kuitenkin nuori Harrison Ford eli sitä voi katella sivusilmällä ;)

Neuloin ja päättelin ahkerasti koko lauantain ja täysin valmiita alkaa oleen jo kiva pino. Enää neljä hommaa enemmän tai vähemmän kesken. Sain aikaan melko kivat tossutkin vähän niinku vahingossa :D joten tuottelias päivä ja yö.

Hyvä että on puuhaa kun ei kerta väsytä.

Helmis oli jättänyt kommenttia et arpajaisvoitto oli perillä. Neuloin tämmösen patalapun. Se on takaa samanlainen. Siitä tuli hieman iso...mutta voihan sen ottaa vaikka takapuolen lämmikkeeksi kun lähtee pilkille :D Sitten kirjotin pienen kirjelappusen ja kortin, ja vielä postiin mennessä ostin suklaata, se ei näy tässä kuvassa. Mukava jos tykkäsit Helmis :)

     2162000.jpg

Kerin Milliinin lähettämät vyyhdit eilen keriksi ja tänään selasin lehtiä ja nettiä etsien mallia. Ehdokkaita on tähän mennessä

Panache , ainoo mikä mietityttää on se että ohje on kirjotettu eikä neulekaavio, jotenkin oon tottunut neuloon huiveja kaavioiden mukaan. Toisaalta ohje on kyllä selkee ja huivi kaunis...
* Kide-huivi , riittääkö mulla maltti neuloa tuo reunus kanssa? Onko mulla tarvetta tän malliselle sitten kuitenkaan ? ( Joku voisi kysyä että onko mulla tarvetta enää yhdellekään huiville lisää kun entistenkin käyttö on hmmmmmmmmmmmmm :D ) Mutta niin nätti tämäkin.
* Dropsin huivi ..njaaa, tässä saattaa sittenkin olla kaikkee vähän liikaa

Sitten muutama lehdistä löytynyt malli.  En tiiä, ehkä mä tuota Panachea yritän,  malliltaan se kiehtoo nyt eniten. Paksuilla puikoilla kun tekee niin saa oikein harsomaista. Mulla on keskeneräsenä yksi musta virkattava huivi ja sitten se Knittyssä jokin aika sitten ollut...Laminaria. Laminariasta ei kyllä puutu enää paljon. Musta huivi on ruutuvirkkausta ja Kotiväkeä, eli se valmistuu hitaasti, ja jäähylläkin se on ollu kohta kaksi vuotta.

Mun pitää ennen kotipuoleenlähtöä käydä vielä yksi kerta kaupoilla, meen varmaan vasta maanantaina tai tiistaina. Huomenna käyn vain ruokakaupassa ja väännän näitä paketteja loppuun, ja paketoin nää loputkin. Kiva että sitten saa neuloa jotain itelle vaihteeksi.

Mukavaa sunnuntaita :)