Lämmin kiitos kommenteista ja sähköposteista. Olen käynyt lukemassa niitä useampaan otteeseen ja samoin olen seurannut päivityksiä, vaikka kommentointi on ollut hyvin hyvin heikkoa.

Kuten ymmärtää saattaa, isä on ollut koko ajan mielessä. Olen ollut kotopuolessa ja se on ollut parasta lääkettä mitä kuvitella voi. Kun ihminen on kaikille tuttu, on hänestä helppo puhua eikä tarvitse kellekään mitään selitellä. Isän poismenosta sen verran, että hän meni niin sanotusti saappaat jalassa, terveenä miehenä, ja äiti ja pikkuveli oli hänen kanssaan kun kohtaus tuli, kaikki tapahtui nopeasti. Se tässä kaikessa surussa ja ikävässä on lohduttavaa. Kuukausien päästä kuulemme oliko se aivoinfarkti vai mikä, eikä sillä mitään merkitystä ole ja jossittelu on turhaa suuntaan tai toiseen, mutta kuitenkin. Ei isästä olisi ollut halvaantuneena sänkyyn makaamaankaan, kun aina puuhasteli jotain, mutta sen mukaan pelataan kuin elämä kortit jakaa. Nyt meni näin.

Eilen oltiin terveyskeskuksen kappelissa hautaustoimiston väen kanssa. Laitettiin jokainen isälle ruusu arkkuun ja jätettiin hyväiset. Mietin ensin lähdenkö sinne mukaan, kestänkö olla, mutta isän näkeminen olikin jotenkin rauhoittavaa ja levollista, siitä tulikin ihan hyvä olo. Saatettiin isä kirkon kappeliin, ja käytiin isän mummon ja vanhempien ja veljen haudoilla, samalla katsottiin isän paikkaa.

Kotiin on tullut paljon kukkasia, adresseja ja kortteja. Se lämmittää mieltä että surua on jakamassa niin moni. Viime viikolla oloni oli kuin maailmanlopun kynnyksellä, nyt on hiukan helpompi olla. Välillä voi ihan hyvin, sitten mieleen tulee jokin asia ja itkettää ihan hirveästi. Sunnuntaiaamuna kännykkä muistutti iskän 67 vee -syntymäpäivästä, kuittasin sen mutta jätin kuitenkin paikalleen, saa se siellä tallessa olla. Enkä muuttanut myöskään kännykässä olevaa kotikotin numeroa "äiti ja isä".Kyllä näitä muistutuksia tulee jatkossakin ja saa tullakin. Unta on alkanut löytymään jo paremmin, ensi viikolla menen jo alkuviikoksi töihinkin. Väsyttänyt ja paleltanut on. Kai tämä on ihan normaalia tässä tilanteessa.

Etittiin isästä sopivaa valokuvaa kynttilän viereen muistotilaisuuteen. Melkein joka kuvassa iskän sylissä oli joku vekara tai kissa, se kertoo isästä jo melko paljon, millainen tyyppi hän oli. Toki hänessäkin vikansa oli, niin kuin meissä kaikissa, en yritäkään tässä mitään kiillotusta tehdä, mutta sydän paikallaan tilanteessa kuin tilanteessa. Kyllä tunnistan itsessäni monia iskältä saatuja juttuja, niin olemuksessa (nenä ja pitkät jalat) kuin muutenkin (lukemisharrastus, mitä hävyttömämpi vitsi sitä parempi, hieman äkkipikainen luonne, eläinrakkaus jne. ) ja kyllä sisaruksissakin niitä on samalla lailla.

Isän lisäksi on tullut mietittyä elämää yleensäkin aika paljon, kuolemaakin, ja taivasta. Kyllä mä uskon että sellainen paikka on, ja että iskä sieltä meidän touhuja seuraa. Surin sitäkin että iskä ei ehtinyt Nekkua näkeen, mutta ehkä iskä näkeekin Nekun nyt, ja kun Nekku tulee keittiöstä turkki sekaisin, niin ehkä iskä juuri olikin silittänyt Nekkua...haluan ainakin ajatella niin. Kyllä se on niin, että tärkeintä on ne läheiset ihmiset ja luulen että yksi elämäntarkoitus on pitää niistä läheisistä hyvää huolta ja viettää aikaa heidän kanssaan, ja tehdä asioita, joista pitää. Muut asiat ovat sitten toissijaisia. Kyllä nämä asiat omiakin touhuja ajattelemaan laittaa.

Ikävä on, kiitos vielä kerran.

Elämä kuitenkin jatkuu ja olen tässä muitakin asioita tehnyt. Tänään esimerkiksi käytin Rasmus-riepua eläinlääkärissä ja hän sitten laittoi henkilökunnan konttaamaan pitkin lattioita ja houkuttelemaan kaappien alta pois. Kyllä minä sanoin että arka on, mutta ...No, killi oli aivan terve, "pieni ja siro", ja leikkaus meni hyvin, pentuvaara ohitse. Rasmus heräili aika pian leikkauksen jälkeen ja ei tykkää kaulurista yhtään. Haahuilee ympäri kämppää ja ei tietenkään nuku niissä pedeissä mitä sille petasin. Aina kun jonnekin jää torkuille, käyn laittamassa peitonkulmaa päälle. En tajua millä konstilla saan kaulurin kymmenen päivän päästä pois. Laitoin vettä ja ruokaa erikokoisiin kuppeihin, mietin minkäkokoisesta on kaulurin kanssa helpoin syödä... Kauluri oli sideharsopätkällä kiinni, mutta ostin kaupasta vaaleanpunaisen kaulapannan ja vaihdoin sen siihen, kun niin neuvottiin. Oikean käden etusormen Rasmus onnistui kynsimään multa lääkärissä ja sain siihen sitä oranssia jodia (?) , lääkäri kysyi olenko sille allerginen. En tietääkseni...No, etusormi on aika pahasti nyt turvoksissa, mutta luulen että se ei johdu siitä jodista vaan ylipäätään noista kynsäsyistä. Ei oo helppoo tämä naputteleminen. No, katti on leikattu nyt ja keväällä sitten Nekku saa luopua rusinoistaan.

Kävin tänään parturissa, mulla on nyt sitten kuitenkin otsatukka. En tiedä tykkäänkö, pitää tottua. Muuten sitten ohennettiin ja lyhennettiin. Mutta onhan tämä siisti. Saahan tästä vaikka mitä vielä jos viitsii läträtä.

Muistaakseni sain kolmelta suunnalta haasteen tähän "Mitä sul on päällä?"- kyselyyn. Mulla on mustat alusvaatteet H&M, mustat farkut Anttilasta, musta pitkähihainen t-paita Ninalta, äidin neulomat viininpunaiset villasukat, äidin antamat (kun mua paleli vaikka kotona oli 24 astetta lämmintä) töppöset ja pitkä neuletakki Ninalta, sellanen beigeruskee maleerattu. Tää on varmaan ollu jo kaikilla, niin en laita eteenpäin.

Anttilassa kävin eilen Riittan kanssa, tietysti pyyhkäsin lankaosastollakin ja ostin 300 gramman jättikerän harmaata polyakryyliä :D Joku vaaleahiuksinen nuori nainen oli siellä kanssa koreja pöllyyttämässä ja katsoi mua ainakin kaksi kertaa. En tiedä katsoiko tämän törkeän polyakryyliostoksen vuoksi vai siksi että tunnisti minut täältä. En tiedä, mutta tuli vähän jännä olo.

Yritin neuloa tässä keskeneräisiä, mutta on vaikea seurata neulekaavioita ja ohjeita kyynelsilmin, eikä muutenkaan jaksa keskittyä. Siksi monta kerää Jussia on jo muodostuneet Vaakatilkuiksi, levennän kunnes on 60 silmukkaa ja sitten kavennus, olisiko niitä kymmenkunta. Lanka ei riitä mutta saahan sitä kaupasta lisää, torkkupeittoa ajattelin. Äiten seiskaveikkajämistä olen neulonut yhden parittoman tossun...kyllä minä sen toisenkin teen kun ehdin.

Tämmöistä meille kuuluu tänään. Voikaa hyvin.

 917881.jpg